Tavoite täyttyi

Tuntuu tosi hyvältä. Olen onnellinen elämästäni ja siitä, että ryhdyin tähän matkaan. Matka toki jatkuu vielä, sillä kyse ei ollut vain painon tiputtamisesta, vaan kokonaisvaltaisesta elämäntapamuutoksesta.

Tämän matkan varrella olen saanut kommentteja moneen suuntaan – yleensä positiiviseen. Paras ehkä tuli käsiskaveriltani, joka onnitteli minua täysistä kymmenluvuista. ”Onneksi olkoon! Ei olisi uskonut, että täytät neljäkymmentä”, hän totesi. Voi sitä tunnetta, kun oikaisin täyttäneeni viisikymmentä. Mieleltäni toki olen edelleen alta kolmekymppinen, mutta fyysinen ikä on toki lähempänä viittäkymmentä.

Luonto onnitteli minua tuomalla todellisuuden eteeni juuri syntymäpäivänäni, kun sain tietää oikean polveni rapistumistilasta. Niille, jotka eivät tiedä, tuo oikea jalka oli vapaajalkani pituushypyssä, eikä siis välttämättä niin kovassa rasituksessa kuin vasen. Siitä huolimatta aika tekee tehtäväänsä ja rappeutumisen tila on todellisuutta. Olen jo piirrellyt kauhukuvia polven tekonivelestä… Mutta taistelu rappeutumista vastaan on alkanut.

Tätäkin taustaa vasten on todella tärkeää, että painoni on tippunut. Kevyemmällä ruholla polvikin jaksaa paremmin.

Monia ajatuksia on herännyt elämänmuutosmatkani varrella. Tartun niistä yhteen.

Monta keinoa kokeiltuna aktiivisena ja liikkuvana ihmisenä olen yrittänyt painontiputusta monilla eri keinoilla. Aikoinaan ennen toisen poikani, syntymää kokeilin nk. Montignacin-dieettiä. Se oli toimiva ja noudatin sitä 1,5v. Tulosta tuli, mutta samalla tulivat myös sappikivet. Sisäerityselimeni eivät kestäneet proteiinin ja rasvan määrää. Varmasti tähän on vaikuttanut myös monet muut asiat, kuten esim. perimäni, mutta sitä tosiasiaa se ei poista, että yksi kokeilu sai riittää.

Tämän jälkeen yritin tavoitella parempaa painonhallintaa normaalein keinoin liikuntaa lisäämällä ja ruokailuja edelleen fiilaamalla. Vaikka kuinka pyrin lisäämään energiankulutusta, tuloksia ei tullut ja tilalle tuli vain epätoivo. Varmasti virheitäkin tein, mutta sen olen nyt huomannut, että laihduttaminen tapahtuu pääasiassa ruokailuun vaikuttamalla. Liikunta ei ollut vastaus omalla kohdallani!

Sairastan diabetestä, ja koska diabetes on aineenvaihduntasairaus, hiilihydraatin määrä on keskeisessä osassa. Näin ollen monet ”terveellisiksi” luetut ruoka-aineet (myös ruisleipä, puurot, perunat ym.) ovat minulle myrkkyä. Omat kiloni eivät tulleet epäterveellisellä ruualla, vaan perussairauteni diabetes ja vaikeat ajat elämässäni ovat vaikuttaneet/tehneet laihduttamisesta haasteellisen.

Diabetekseni hoituu toistaiseksi tableteilla ja ruokavaliolla. Jos minulla olisi ollut joka päivä tunti aikaa liikunnalle, olisin varmasti selvinnyt helpommalla. Mutta tosiasia oli se, että liikuntaa ei pystynyt lisäämään ja ruokailunikin olivat kutakuinkin uomissaan.

Elämäntapamuutos kaiken taustalla

Tähän tilanteeseen Cambridge toi vastauksen. Cambridge Ohjelmassa kerrottiin heti alkuun, että tämä etenee puhtaasti ruokailuihin painottaen. Liikuntaa lisätään vaiheittain ja samalla alkuvaiheen ”pussikeitot” jäävät taustalle. Alkuun olin aika ihmeissäni, miten se on mahdollista, uskoinhan, että juuri liikunta on se, jolla saatoin kiloni karistaa.

Kun kilot alkoivat tippua ja olo petraantua, tuli tilaa myös liikunnalle. Ja uskokaa pois, se oli huomattavasti paljon miellyttävämpää kevyemmällä ruholla!

Henkisesti oli tärkeää ymmärtää se, että kyse ei varsinaisesti oli laihduttamisesta, vaan se on sivutuote elämäntapamuutoksen polulla. Entisenä huippu-urheilijana olen tottunut siihen, että minulla on tavoitteita ja toimintatapoja niiden saavuttamiseksi. Niistä oli kieltämättä apua tässä, ja kuten Jaajo Linnainmaa oli radiossa todennut, että: ”Hyvähän entisen huippu-urheilijan on laihduttaa, kun tietää miten se hoituu!”. Voin kuitenkin sanoa, että laihduttaminen on ihan yhtä helppoa tai vaikeaa jokaiselle. Kyse on jokaisen omasta päätöksestä. Sekä elämän tilanteesta. Jos vesilasi on täynnä, vaativat muutokset on hankalia toteuttaa. 

Kun aika on kypsä!

Minulle aika oli suotuisa viime vuonna. Lapset ovat jo melko isoja ja minulla oli vihdoin aikaa itselleni. Olin myös henkisesti valmis antamaan itselleni mahdollisuuden muutokseen. Olen iloinen ja onnellinen, että sen tein. Siitä on seurannut monia ihania asioita elämääni.

Tällä tiellä jatkan, katsotaan mihin se vie. Tänään nautin elämästä, sillä se tuntuu uskomattoman pirskahtelevalta!

Herkkuja, puntarointia, paksuja polvia ja painon pudotusta!

Loma Floridassa oli ihana – liikuntaa ja hemmottelua. Ruoka oli maittavaa ja sitä oli riittävästi, mutta olen ylpeä itsestäni, sillä en langennut suuremmin. Muutama viinilasillinen teki terää ruokamäärien ollessa kohtuullisia.

Olimme ystäväni, Leenan, kanssa sopineet, että puntari voidaan laittaa olohuoneeseen, niin jokainen voi vuorollaan käydä katsomassa maagiset luvut. Eikö ole ihanaa, kun punnitus voi olla näin avoin, eikä piilotteluun tarvinnut mennä. Leena on lisäksi loistava kokki ja saimme joka päivä jenkkien herkkusalaattia coleslawta eli kaalisalaattia. Upeaa tiputtaa painoa ymmärtävässä ympäristössä.

Vaikka kaikki tuntui hienolta ja menevän putkeen, oli matkalla myös harmia. Innokkuudestani huolimatta en päässyt lenkkeilemään, vaan suurin osa liikunnasta tapahtui punttisalilla. Syyksi osoittautui polvi, joka turposi ja esti niin juoksu lenkit kuin kovemmat kävelylenkitkin. Hoidin polvea silti kolmasti päivässä jäällä ja tulehduslääkkeillä. Nyt olen mennyt lääkärille polveni kanssa ja odottelen kuvauksen jälkeen tulevaa tuomiota. Harmittaa vietävästi! Tää on ilmeisesti luonnon tapa ilmoittaa, että kroppa vanhenee. Jos vaivana on kierukka, niin se on jo toinen leikattu, sillä toinen hoideltiin muutama vuosi sitten. Silloinen lääkärini sanoikin, että kierukan kelpoisuusaika on 25 vuotta, ja se meni jo.

Painorintamalla on tapahtunut hyviä asioita. Annika mittasi rasvaprosenttini tippuneen n .3%, joka on kieltämättä hyvä tulos yhdellä kertaa humpsahtaen. Viisaana naisena, hän totesi, että tämä enteilee myös sitä, että puntarilla tapahtuu ja tänä aamuna siitä oli jo viitteitä, sillä kiloja oli tippunut ja tavoitteesta ei olla jäljessä kuin yhden kilon verran. No, huomenna on punnitus eli saas nähdä kuin akan käy. 

Helppoja eivät nämä viimeiset kilot ole olleet, mutta olen iloinen, että kannustusta on ollut ja tsemppiä löytynyt.

Florida, here I come!

Lähden maanantaina (1.2.) lomamatkalle Floridaan. Se on elämäni ensimmäinen ulkomaan loma ilman lapsia. Matka kestää viikon ja uskon sen sisältävän reilun annoksen liikuntaa, mutta myös hieman rohkeampaa syömistä kuin viimeiset viikot kotimaassa.

Tämä elämäntapamuutos on ollut yksi hienoimpia asioita viime vuosien elämässäni. Sen myötä olen saanut arkeeni huomattavasti enemmän voimaa, energiaa, elämäniloa, positiivisuutta, jaksamista, luovuutta… ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Vaikka muutosten lista on pitkä, ei itse elämäntapamuutos ole ollut niin iso asia. Se on ollut lähinnä, niin kuin presidentti Paasikivikin on sanonut Suomea koskien, tosiasioiden tunnustamista.

Kilpaurheilijan elämäntapani oli jo historian kirjoilla – tarvittiin vain vanhan Ringan kaapista otto. Ja tosia on kuitenkin se, että ihan yhtä tiukkaa elämää ”taviksen” ei tarvitse noudattaa.
Se, mikä meille on vuosikymmenten aikana opetettu mm. ruokaympyrän muodossa, pitää paikkansa yhä edelleen. Jos tästä pidämme huolen, ongelmilta vältytään suurimmalta osin. Tiedän, että omalla kohdallanikin pelkkä ruokaympyrä ei aina riitä, vaan taustalla voi olla perussairaus, joka hankaloittaa tilannetta.

Tuleva viikko on tärkeää monelta osin ja odotan sitä innolla. Cambridge  Ohjelman tiimoilta mielenkiinto on siinä, miten saan roudattua kaikki pussit ja patukat tullin ohi Jenkeissä. Toinen haaste, näin ennalta käsin on se, että miten maltan noudattaa linjaa ihanien salaattipöytien äärellä.
Ja kolmas haaste löytyy lopputuloksesta, jota liikunnan määrä tulee säätelemään. Ennalta olen jo suunnitellut, että treenaan koko viikon ajan kaksi kertaa päivässä – aamulla aerobinen lenkki ja iltapäivällä kuntosali. Millaiseksi viikko tulee lopulta muodostumaan, selviää seuraavasta blogistani. Pitäkää peukkuja!

Elämän iloa toivottaen, Ringa

Maata näkyvissä

Olen lähellä tavoitettani.

Joulun jälkeisen painonlisäyksen jälkeen olen päässyt jälleen hyvään vauhtiin miinusmerkkisellä tiellä. Tuntuu käsittämättömän hyvältä. Vatsalaukkuni on pieni, sillä ruokamäärät ovat pienet. Samalla olen huomannut, että syötyäni puuroa, salaattia ja keittoja päivittäin, vähänkin kiinteämmät ruuat aiheuttavat nipistelyjä vatsassa. Tätä aiheuttavat salaateissa olevat lihat ja ruisleipä. Nipistely ei ole pitkäaikaista, mutta ilmiö toistuu näitä ruoka-aineita syödessäni ja syy on tietenkin se, että vatsan on työlästä pilppoa ruokaa. Kyse ei ole ruoka-aineallergioista, sen olen jo selvittänyt. Lihaa välttelen, mutta ruisleivästä en luovu!

Tunne on tuttu urheiluajoiltani, jolloin usein kilpailukauden aikana en pystynyt syömään lihaa oikeastaan lainkaan. Koska lihassa proteiini on urheilijan kannalta parhaassa muodossa, oli selvää että harjoittelukaudella halusin lihaa syödä. Syksyllä sitten aina opettelin ”sietämää” lihaa, ja kyllähän se onnistuikin. Toki sisäelimet joutuivat joka syksy tähän jumppaan ja varmasti omalla tavalla niitä myös koeteltiin, mutta urheilun eteen olin valmis sen tekemään. Nykyään huomaan, kun tätä urheilun pakkoa ei enää ole, pitäväni enemmän kasvispohjaisista ruuista. Kala tekee poikkeuksen, sillä kalaa rakastan – ja erityisesti kraavia kalaa.

Liikunta on kuulunut joka viikkoiseen ohjelmaani, ja olen toteuttanut myös ”ikäviä” kuminauhajumppia. Cambridge-ohjelman sivuilta löytyy Youtube-video tästä jumpasta, joka toimii erinomaisena kaverina jumppaa tehdessä. Siinä valmentajanani toiminut Annika, kertoo tapahtuvan jumpan samaan aikaan, kun videon jumppaaja suorittaa tehtävät liikkeet. Näin ei tarvitse itse miettiä jumpan sisältöä, kun ohjaajat sen kertovat ja näyttävät.

Uskon tavoitteeni täyttyvän muutaman viikon sisällä. Sitä ennen tiukka linja jatkuu.

Ihania pakkaspäiviä toivotellen!

Ringa

Hetken hurmiosta monen päivän turmioon ja takaisin!

Olin flunssassa joulun alla. Parina päivänä olin kuumeisena, mutta muuten vain räkää keuhkot ja pää täynnä. En pystynyt joulua sängystä käsin valmistelemaan, mutta onneksi joulu tuli ilman valmistelujakin.

Ruokailujen energiamäärät nousivat hieman, sillä en hyvällä tahdollakaan pystynyt syömään kanakeittoa kolmea pussia päivässä, puhumattakaan puurosta, joka yleensä pelittää ruokavaliossani mukavasti. Leipää meni yhden reissumiehen sijasta kolme ja makailun vuoksi liikunta oli nollassa. Lipsumiset on syytä todentaa ja kun sen tekee näin virallisesti, ei niitä pääse karkuun.

Tämä tapahtui siis viikkoa ennen joulua. Kun päästiin jouluun, olin toki tolpillani, mutta silloin olin myös antanut itselleni oikeuden nautiskella kolme päivää. Ruokaa söin – pääasiassa kalaa – kaksi ateriaa päivässä ja kahtena päivänä suklaata, ehkä levyllisen verran, eikä yhtä ainutta pussikeittoa. Sokeriarvoni eivät tietenkään pitäneet tästä, mutta halusin palkita itseni edes kerran vuodessa herkullisella suklaalla.

Kävin joka päivä puntarilla ja huomasin hienovaraisen painon nousun. Viikko lipsumista ja kiloja oli tullut jo kaksi. Ymmärrän toki, että pelkästään suoliston täyttyminen tuo mukanaan jonkun verran, ja sallin itselleni nämä parin kilon nousun. Haaste sen sijaan on se, että saan palautettua painon sille tasolle, missä se oli ennen nousukauden alkua. Ainakaan ensimmäiset kaksi päivää ei ole tuoneet helpotusta asiaan.

Ruotuun päästiin vuoden vaihteessa ja se tuntui todella hyvältä. Olen ollut niin onnellinen kehoni hyvinvoinnista. Näin vuosia jälkeenpäin huomaan, että nuo muutamat vuoden elämässäni olivat todella raskaita, eikä vain henkisesti vaan myös fyysisesti. Nyt kevyemmällä keholla on huomattavasti hienompi elää. Myönnän sen, että joskus kaipaan päiviä, jolloin ei tarvitse välittää syömisestä. Joulu olikin omalla tavallaan hienoa aikaa, mutta se pöhötys joka siitä jäi, ei tuntunut hyvältä.

Vaikka minulla ei varsinaista aikatavoitetta tälle toiselle aallolleni ole, haluaisin saada kehoni jälleen radalleen. 

Otanpa siis jälleen omat ohjeeni käyttöön: käy puntarilla, pysy aktiivisena ja pidä ruokarytmeistä kiinni. Tähän voisi vielä lisätä sen, että muistuttaa itseään tavoitteistaan. Näillä mennään!