tiistai 15. joulukuuta 2015

Hiljaa hyvää tulee!

Painon pudotus on hidasta ja päättäväisyyttä vaativa taiteen laji. Olen tässä matkan varrella kehitellyt monia blondimaisia keinoja selvitä heikoista hetkistä.

Yksin uskomattoman hyvä on se, että pitää itsensä aktiivisena. Jos tulee ruoka mieleen, ottaa hörpyn Cambridgen ihmejuomahauhetta vesipullosta. Kun pitää aina pullon saatavilla ja ottaa hörpyn tarpeeksi usein, nälkä ei pääse yllättämään. Vessassa tosin saa juosta senkin edestä.
Cambridge Ohjelmaan kuuluu monia erilaisia pussikeittoja, joita tulee tasosta riippuen nauttia erinäinen määrä päivän aikana. Ne eivät kuulu suurimpiin herkkuihini! Mutta kun on nälkä, sitä syö vaikka mitä.

Tässä toisessa aallossa olen ottanut käytännön, että syön aamulla puuron marjojen kera, jolloin lounaalla on jo ihan kunnon nälkä. Kanapussikeitto maustettuna herne, maissi, paprikoilla ja sipulilla (joskus myös chilillä) auttaa sietämään tuota äärimmäisen tylsän näköistä annosta. Kun ei aseta ulkoiselle sommittelulle korkeaa tasoa, nälkäänsä syö vaikka millaisia keitoksia.

Mutta siedän tätä, koska tää pirun keitos tekee tehtävänsä. Jos mun täytyy tiputtaa muutama kilo painoa ja teen sen 1000 kcal:lla päivässä, vaatii se pidättäytymistä ja hieman itsekuriakin. Sitten kun tavoite on saavutettu, on tilaa pienille lipsumisille.

Yksi loistava apu painon pudotuksessa on jokapäiväinen puntarilla käynti. Se on armoton ja todellinen ja herättää heti, jos suuntaus on väärä. Tämän sain kokea viikonloppuna, kun maistelin leipomaani leipää pari viipaletta liikaa. Se nosti heti sokeritasoani ja aihetutti iltapäiväunien hetken. Puntarikin kertoi sivuaskeleistani ja ruotuun piti päästä heti seuraavana päivänä entistä suuremmalla kurilla.

Olen onnellinen, kun olen saanut elämäni siihen tilanteeseen, että saatoin ottaa vanhan elämäni kaapista. Tärkein tavoitteeni oli diabetekseni hoitotasapainon löytäminen – ja se löytyi. Aamusokerini on ollut alle 6 ja se on hyvä. Nyt vielä odottelen, että voisin vähentää lääkitystäni.
Viime mittauksesta olen saanut jälleen 1,2 kiloa pois. Se tarkoittaa rasvasoluissa olevan rasvan kulumista perusenergian tarpeeseen. Tutkimusten mukaan jokainen rasvakilo sitoo itseensä 7.000 kilokaloria. Näin ollen kilokalorivajeeni ansiosta olen kuluttanut 8400 kilokaloria säästötililtä. Se vastaa yli 10 tunnin kovaa juoksua. Huh! Ja mä tein sen vain ruokailua säätämällä.

Oloni on ollut älyttömän hyvä. Jaksan ja viitsin hurjasti paljon enemmän kuin aikaisemmin. Vireystasoni on noussut ja olen saattanut ohjata sitä myös epäoleellisiin asioihin, kuten siivoaminen.

Taas mennään!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Repsahduksia, tsemppaamisia ja ruotuun pistämistä – hieman testailujakin

Olen kamppaillut oman mieleni ja suunnitelmien kanssa. Voin sanoa olevani varsin motivoitunut tähän toiseen aaltoon ja siitä huolimatta pokka ei meinaa pitää. Vaikka olo tuntui hyvältä alusta lähtien, ei puntari kertonut mitään tapahtuneen. Ensimmäisessä aallossa huomasin, että joskus pyöriminen kilon sisällä kesti yli kaksikin viikkoa. En tiedä mistä se johtui, mutta näin vain oli. Nyt olen törmännyt samaan, ja minua vähän kiusaa, että valmentajani kannustaa minua vain keveään liikuntaan. Haluaisin puristaa oikein kunnolla, mutta se ei käy. Siksi pelailen vain kahdesti viikossa käsipalloa.

Olin viettämässä laivalla kaverini polttareita. Odotettavissa oli rajojen rikkomista ja ihania makuelämyksiä. Lipsuminen oli harkittu ja ruotuun takaisin tuleminen suunnitelmien mukainen. Odotin jälkeen päin, että puntari hyppäisi hurjasti. Näin ei kuitenkaan käynyt ja syykin oli varmasti se, että en syyllistynyt hurjiin lipsumisiin ja pysyin suunnitelmissa ruotuun tulemisesta välittömästi matkan jälkeen.

Olen ilokseni huomannut laihduttamisen mukanaan tuomia muutoksia – hassuissakin paikoissa. Löysin nimittäin kallonpohjani! Hauskaa, että päästäkin voi laihduttaa, ja kallon pohjan tienoolta hävinnyt pehmeys yllätti. Toinen yllättävä havainto oli oikean käden nimettömässä olevan sormuksen tipahtaminen kesken pukeutumisen. Sormus oli useita kiloja sitten saatu, joten ei se ehkä mikään ihme ollut.

Kävin myös kuntotestissä, jossa minulta testattiin yleisten verenkuvan, paineiden ja sydänfilmin lisäksi polkupöyräergometri. Kuntoni oli välttävä, painoa liikaa ja rasvaakin turhan paljon. Testistä voidaan olla montaa mieltä, mutta koska se testaa lähinnä hapenottoa ja happojen sietokykyä, en siltä oikein mitään odottanutkaan. En ole koskaan ollut tällaisessa testissä, koska en ole näitä ominaisuuksia urheilu-urallanikaan tarvinnut. Minun vahvuuteni tulivat nopeudessa ja räjähtävyydessä – niitä ei mitattu. Sen sijaan testaaja totesi lihasmassani olevan normaalia suurempi. No, se ei yllättänyt. Pystynhän edelleen vetämään rinnallevetosarjoja omia lapsiani enemmän ja vahvemmin J. Pakko oli laittaa vähän eläköityneen urheilijan piikkejä. Nykyiseen harrastukseeni, käsipalloon, nuo ominaisuudet sopivat erityisen hyvin. Hapenottokykykin paranee ajan mittaan, kun saamme Käsis-Ladyjen kanssa pelin kulkemaan.


Tässä näitä ajatuksia menneiltä viikoilta. Omasta puolestani toivotan kaikille hyvää joulunalusaikaa ja muistutan oman urheiluaikaisen valmentajani sanoin:” Ei ole mitään väliä mitä syötä joulun ja uuden vuoden välissä, kunhan pidät huolen siitä, mitä syötä uuden vuoden ja joulun välissä.”

maanantai 16. marraskuuta 2015

Toinen aalto -helppoa vai haasteellista

Toinen aalto – helppoa vai haasteellista

Cambridge Ohjelman tarjoama mahdollisuus elämän hallintaani on ollut yksi hienoista asioista viime aikaisessa elämässäni. Nyt edessä on toinen ”aalto” ja tavoitteena on kuuden kilon sulattaminen.
(Katso videot Ringan ensimmäisestä aallosta täältä )

Laihduttaminen on matematiikkaa – kyseessä on syödyn ja kulutetun energian välisestä erosta. Siis hyvin simppeliä matematiikkaa. Silti tuntuu siltä, että laihduttamisen maailmassa kyse on hyvin henkilökohtaisista ja monimutkaisista, korkeamman matematiikan yhtälöistä.

Minua pyydettiin mukaan tähän ohjelmaan viime keväänä. En epäröinyt hetkeäkään, sillä minusta tuntui, että ajoitus oli kohdillaan. Vihdoinkin minulla oli aikaa itselleni. Systeemiin mukaan pääseminen ei ollut vaikeaa, sillä ruokailu noudatteli hyvin sellaista linjaa, jota olin urheiluaikanani toteuttanut. Vain hapan-emäs –tasapainoon ei nyt tarvinnut kiinnittää niin suurta huomiota.
Valmentajan rooli keskeistä laihdutuksen aikana

Kiireisenä, kolmen lapsen yh-äitinä, yksi kysymys oli yli muiden – oman ajan riittäminen liikkumiseen. Liikuin toki viikoittain, mutta valitettavasti säännöllisyys ei ollut parasta mahdollista. Teimme Annikan, valmentajani, kanssa sopimuksen, että liikkuisin joka aamu 20-30 min. Minulle sopi hyvin aamukävelyt. Se vaati toki hieman aikaisemmin heräämistä, mutta keski-iän myötä tulleen aikaisen heräily vuoksi se ei ollut minulle ongelmallista.

Päivän säännöllisyys tuli kuin itsestään, siitä Annika piti huolen. Minä saatoin, kuten ennenkin, noudattaa vain valmentajani ohjelmaa. Diabetekseni vuoksi ruokailujen tuli olla säännöllisiä ja annokset pieniä, tämä oli selvää jo ennen Cambridge-ohjelmaa. En käytä insuliinia, joten jokaisella suupalalla oli merkitystä.

Aluksi aamusokerini olivatkin korkeammalla kuin normaalisti. Jo viikon kuluessa taso oli mennyt selvästi alle normitasoni, joka kuitenkin oli korkeampi kuin tavoitetaso 6. Mittaan sokeriani säännöllisesti ja ilokseni olen saanut huomata, että Cambridge-ohjelman myötä saavutettu elämäntavan muutos on pitänyt sokerini tasolla 6 tai jopa alempana. Blondin yksinkertaisella matematiikalla suurin vaikuttava tekijä on ollut hiilihydraatin (=minun kohdallani leivän) määrän laskeminen. Ruokamäärät olivat jo aiemmin olleet kohdallani pieniä juuri sairaudestani johtuen.
Joka aamuinen puntarointi tärkeää

Ensimmäisen aallon tavoitteena ollut 10 kg tuli melko helposti ja halusin jatkaa eteenpäin. Pieni henkinen paussi oli kuitenkin paikallaan. Tämän tauon aikana saatoin huomata, että ohjelman mukanaan tuoman elämän tavan muutos toimii ja painoni säilyy ihan omin konstein. Tätä taukoa kesti vajaat neljä kuukautta ja nyt katson jo seuraavia tavoitteita.

Yksi tärkeimpiä mittareita kohdallani ovat olleet joka aamuinen puntarilla käynti ja asiaan kuuluvien lipsahduksien takaisin maksu. Näin ollen laihduttamiseen kuuluva matematiikka toteutuu ja inhimillisten lipsahdusten vuoksi tulevat kilot on helppo pitää aisoissa.

Tulevina viikkoina tulostavoitteeni on 6 kg. Sen ei pitäisi olla vaikeaa toteutua, mutta mielenkiinnolla jään odottamaan tuloksia. Annika on sitä mieltä, että toinen kerta olisi jopa helpompaa.

Minulla on yksi ihana juhlamekko, jonka haluaisin käyttöön aluvuonna. Se vaatii useamman kilon sulattamisen, enkä ole ihan varma riittääkö tuo kuusi kiloa edes siihen.
Jatkossa voitte todentaa edistymistäni Cambridgen sivustoilla.

Ihanaa joulunalusaikaa toivottaen, Ringa

  Aloitus 13.6.15                                                                                               Aloitus 13.11.15